Seuran historia

Urat ry on nuori ratsastusseura (perustettu 20.12.1998) ja vuosi 2008 oli kymmenes toimintavuotemme!
Seuran tarkoituksena on paremmin kerätä yhteen alueen ratsastusväki eikä vain yhden ratsastustallin ratsastajat. Lisäksi URAT haluaa tarjota kaikille jäsenilleen tarpeita ja tasoa vastaavaa ratsastustoimintaa sekä ylläpitää ja kehittää jäsenien hevosmiestaitoja.

Seuramme järjestää erilaista toimintaa niin hevosen omistajille kuin hevosittomillekin jäsenilleen kuten valmennuksia eri talleilla, koulutuksia, tapahtumia ja matkoja. Pyrimme jatkuvasti myös kehittämään toimintaamme eteenpäin.

Ratsastusseuramme toimii ilman kiinteää paikkaa. Toisaalta on hyvä, ettemme ole sidoksissa tiettyyn talliin, vaan järjestämme toimintaa eri talleilla ja eri paikoissa Uudenkaupungin alueella. Toisaalta tämä on taas haaste, koska harrastajakuntamme on levittynyt koko Uudenkaupungin alueelle ja hieman myös ulkopuolelle. Tartumme innokkaasti toimeen, annamme haaveillekin tilaa ja katsomme 10 vuoden kuluttua mitä olemme saaneet aikaiseksi... toivottavasti paljon!

Haluamme tuoda lajiamme lähemmäksi tavallista ihmistä, sillä ratsastus ei enää ole "eliittilaji" vaan koko perheen iloinen harrastus, harrastitpa ratsastusta sitten mukavana kuntourheilumuotona tai tähtäimenään kisakentät. Suurimmalle osalle kuitenkin hevonen ystävänä ja eläimen käyttäytymisen ymmärtäminen ovat ne tärkeimmät ja palkitsevammat asiat, jotka meitä lajin parissa pitää vuodesta toiseen.

Tervetuloa hevosharrastuksen pariin! Anu Teinilä, hallituksen puheenjohtaja
Ulkoasu © Anni Salo, otsikon viimeinen kuva © Karoliina Vainio